Johnny Deppin salatut hääkuvat vuodelta 1983 julkaistiin – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin menestyneimpiin tähtiin lukeutuva Johnny Depp on nykyään sinkkumies, sillä hän ilmoitti aiemmin tällä viikolla eroavansa kumppanistaan Vanessa Paradisesta. Pariskunta oli yhdessä 14 vuoden ajan ja heillä on suhteestaan kaksi yhteistä lasta.

Nyt verkkoon on päätynyt kokonainen kuvasarja, joka on peräisin Johnny Deppin häistä. Tuolloin 20-vuotias tuleva supertähti avioitui 25-vuotiaan meikkaajan Lori Deppin kanssa. Hääkuvissa nähdään miten pariskunta vihittiin intiimissä seremoniassa vain läheisten ystävien ja perheen ympäröimänä Miami Beachilla 20. joulukuuta 1983.

Viikonloppuna viihdelehtiin kantautui tietoja, että Johnny Deppin eron syynä olisi toinen nainen. Näyttelijän nimittäin väitetään iskeneen silmänsä kauniiseen vastanäyttelijäänsä Amber Heardiin, johon hän tutustui The Rum Diary -elokuvan kuvauksissa. 26-vuotias Amber Heard elää biseksuaalina. Ranskalaistähti Vanessa Paradisen uskotaan saavan noin 100 miljoonan punnan, eli noin 130 miljoonan euron, erorahan entiseltä avopuolisoltaan.

Johnny Depp ja Vanessa Paradis tapasivat toisensa ensimmäisen kerran eräässä baarissa vuonna 1998. Näyttelijäkomistus iski silmänsä Parasisiin ja pyysi häntä liittymään seuraansa. Sittemmin perheen perustanut pariskunta on yrittänyt salailla yksityiselämänsä. Depp on seurustellut aiemmin muun muuassa näyttelijätär Winona Ryderin ja Kate Mossin kanssa.