Ahdistelija valitsi uhriksi väärän naisen

Ohhoh! · Stara.fi

Rikolliset eivät tunnetusti edusta ihmiskunnan älykkäintä kastia, ja usein he saavatkin ansionsa mukaan jo rikoksia tehdessään. Näin on nyt käynyt Kanadan Vancouverissa, jossa ahdistelija valitsi uhrikseen väärän naisen.

Viime viikonloppuna Priscilla Dang oli kotinsa naapurustossa juoksulenkillä, kun kaksi tuntematonta teini-ikäistä nuorta miestä kävivät häneen yllättäen käsiksi. Ensimmäinen poika vei naisen huomion temppuilullaan, jolloin toinen ryhtyi kourimaan, KOTU-julkaisu uutisoi.

Ahdistelijat eivät kuitenkaan tienneet, että Dangin perhe omistaa kiinalaiseen itsepuolustukseen keskittyneen Summit Wushu Academy -koulun ja neitokainen oli itse harrastanut Kung Fua 18 vuoden ajan. Priscilla ei siis jäänyt ahdistelijoiden kynsissä toimettomaksi, vaan ryhtyi vaatimaan anteeksipyyntöä.

Anteeksipyyntöä ei kuitenkaan tullut, joten neitokainen antoi häntä kourineelle teinipojalle opetuksen parilla nyrkiniskulla. Sen jälkeen poika yritti lyödä takaisin ja kaivoi puukon taskustaan. Sitä poika ei kuitenkaan päässyt koskaan käyttämään. Lopulta paikalle hälytetty poliisi vei 16- ja 18-vuotiaat pojat.