Spaissaritähti kuvattiin aussibikineissä – tietenkin timmissä kunnossa! Katso kuvat

Viihdeuutiset Toimittaja:

Englantilainen poplaulaja Melanie Brown, eli Mel B, muistetaan parhaiten legendaarisen Spice Girls -yhtyeen laulajana Scary Spicena. Taannoin julkkistähti synnytti kolmannen lapsensa Madison Brown Belafonten, ja sittemmin he suuntasivat Australiaan.

36-vuotias ex-spaissari on asustanut viime aikoina Australiassa, jossa Mel B tuomaroi X Factor -kilpailua. Julkkistähti ja hänen miehensä Stephen Belafonte on nyt kuitenkin kuvattu vuorostaan Los Angelesissa, jossa Mel B kunnioitti Australiaa pukeutumalla maan lipun väreissä oleviin bikineihin.

Spice Girls -yhtyeen hajottua Mel B on onnistunut tekemään näyttävän julkkisuran Yhdysvalloissa, sillä hän oli taannoin mukana muiden muassa Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa. Tumma neitokainen on ollut usein otsikoissa myös ronskien lausuntojensa merkeissä. Marraskuussa eräs strippari väitti Mel B:n ja tämän miehen harrastaneen ryhmäseksiä kanssaan Australiassa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.