Lisa Rinna kertoi seksivinkit pariskunnille

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomalaisille televisionkatsojille lähinnä supersuositusta Melrose Place -televisiosarjasta 90-luvulla tunnetuksi tullut näyttelijätär Lisa Rinna on poseerannut viime aikoina useaan otteeseen bikinikuvissa. Tähti on myös useaan otteeseen esitellyt otoksissa kauneusleikkaustensa tuloksia.

Glamour-kaunotar julkaisi taannoin seksiterapeutti Ian Kernerin kanssa oman seksioppaan nimeltä The Big Fun Sexy Sex Book. Nyt Lisa Rinna antoi Shape-lehdelle joukon kuumia seksivinkkejään, joilla pariskunta saa pidettyä suhteessaan lemmenloimua yllä.

Omistakin rakkausongelmista kärsineen Rinnan mielestä aivot ovat kehon suurin sukupuolielin. Naisen mielestä pariskunnan välinen intohimo voikin syttyä uuteen liekkiin hyvin yksinkertaisin keinoin. Ensitöikseen nainen ehdottaa lemmenparia uudistamaan fyysisen läheisyytensä.

Rinnan mukaan halauksilla on suuri vaikutus pariskunnan väliseen kemiaan. Muutamaankin otteeseen päivän aikana suoritettu halailu käynnistää jo elimistön rakkaushormonin, oksitosiinin, tuotannon. Hormoni liitetään emotionaaliseen läheisyyteen, rentoutumiseen ja rakastavaisten välisiin kiintymyksen tunteisiin.

Seksikäs puumanainen tietää myös yhteisten keskustelujen merkityksen suhteen tasapainon säilyttäjänä. Hänen mukaansa omista fantasioista ja seksiin liittyvistä ajatuksista jutteleminen voi kääntää uudenlaisen paahteen päälle makuuhuoneessa. Keskustelu voi myös lievittää mahdollisia pelkoja, jolloin yhteinen lemmenakti sujuu helpommin.

Yhteisten nautintohetkien lisäksi ihmisen on hyvä pitää huolta itsestään. Lisa Rinna suositteleekin silloin tällöin jokaiselle omaa hemmottelupäivää, jolloin kaikki huomio käännetään parhaasta puoliskosta itseen. Kuntoilu, saippuakylpy, viinilasillisen nauttiminen tai hyvän kirjan lukeminen voi antaa tarvittavaa latautumisaikaa, jonka jälkeen kohonneen energiatason myötä seksiakteistakin tulee yhteistä ilotulitusta.

Vaatealan yrittäjänäkin toimiva nainen kehottaa pariskuntia panostamaan makuuhuoneensa viihtyvyyteen. Hänen mukaansa siisti ja hyvällä maulla sisustettu lemmenluola virittää aistit paremmin tuleviin puuhiin. Kun sänky näyttää mahdollisimman kutsuvalta, sen päälle on helppo heittäytyä kiemurtelemaan sylikkäin.

Suhteen tasapainon kannalta on hyvä, että rakastavaiset oppivat vastavuoroisuuteen herkissä hetkissään. Rinnan mukaan varsinkin miesten on syytä oppia antamaan naiselleen nautintoa. Puumanaisen mukaan yhteispelillä voidaan päästä syvään yhteyteen ja luonnollisesti myös hekumalliseen lopputulokseen.

Uusimmat