Game of Thronesin järkyttävä moka ”blurrattiin” piiloon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodissa kohistaan edelleen paljastuksesta, jossa suositusta Game of Thrones -televisiosarjasta löytyi järkyttävä yksityiskohta. Sarjan ensimmäisen tuotantokauden kymmenennen jakson kohtauksessa nähtiin irti leikattu ja seipään nokkaan nostettu presidentti George W. Bushin päätä esittävä kopio.

Sarjaa Yhdysvalloissa esittävä HBO-yhtiö joutui pyytämään noloa tapausta julkisesti anteeksi. Yhtiö veti jakson ensin kokonaan jakelusta, mutta nyt se on palannut. Kohuttua kohtausta ei kuitenkaan leikattu sarjasta, mutta Bushin pää on nyt ”blurrattu” sellaiseksi, ettei sitä enää tunnista. Alla olevissa kuvissa pää nähdään ennen käsittelyä.

Kuva: YouTube

Poliitikot ovat jo ehtineet vaatia sarjalle boikottia. HBO on myöntänyt, että kyseessä tosiaan on Bushin pää ja ettei kyse ole siis ainoastaan yhdennäköisyydestä. Aiemmin yhtiö ilmoitti, että päätös Bushin käyttämisestä oli sarjan tuottaja David Benioffin. Hän on sittemmin puolestaan ilmoittanut, että pään käyttäminen oli sarjan tuotantotiimiin kuuluvan henkilön käytännön pila.

Kuva: YouTube