Belen Rodriguez sai kyytiä bikineissä – peppukaan ei pysynyt piilossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mallimaailman tuoreisiin tulokkaisiin lukeutuu monien muiden kaunotarten lisäksi myös argentiinalainen malli-näyttelijä Belen Rodriguez, joka on vasta tänä vuonna noteerattu laajemminkin viihdelehdissä.

Belen aiheutti taannoin skandaalin, kun hänen kotipornovideonsa päätyi julkisuuteen. San Remon -laulufestivaalia viime vuonna Italiassa kaunistuttanut Belen Rodriguez pitää bikineissä poseeraamisesta ilmeisen hyvin. Tällä kertaa kaunotar on kuvattu nauttimassa täysin rinnoin lomastaan rannalla yhdessä ystäviensä ja poikaysävä Stefano De Martinon kanssa. Belen sai rannalla vauhdikasta kyytiä.

26-vuotias argentiinalainen Belen Rodriguez on tanssijana aiemmin elantonsa tienannut tumma kaunotar, josta on sittemmin tehnyt uraa myös mallina ja näyttelijänä. Hänen ensimmäinen roolinsa nähtiin vuonna 2007 televisiosarjassa Tintoria, ja sittemmin Belen on nähty yhteensä seitsemässä televisiosarjassa ja kahdessa elokuvassa. Näyttelemistä tunnetumpi hän on kuitenkin mallina.

Uusimmat