Nainen elättää itsensä myymällä halauksia – sessio 50 eurolla

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Halausten tiedetään tuottavan ihmisen kehossa mielihyvähormoneja eli endorfiineja. Usein halailu kuuluu läheisiin ihmissuhteisiin, kuten vaikka parisuhteeseen. Nyt kuitenkin eräs nainen tienaa elantonsa myymällä halauksiaan tarpeessa oleville.

Amerikkalainen Jacqueline Samuel uskoo niin vahvasti kosketuksen parantavaan voimaan, että perusti oman halauspalvelun. Nainen kauppaa halejaan omalla The Snuggery -verkkosivustollaan. Maailman eri kulttuureja kiertäneen Samuelin mukaan ei-seksuaalinen kosketus vaikuttaa merkittävästi ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

29-vuotiaan neitokaisen halaussession hinta lähtee 60 dollarista eli noin 50 eurosta ylöspäin. Hellittelyhetkiä vietetään yksityishuoneessa, ja ne kestävät 45 minuutista 90 minuuttiin. Suurin osa naisen asiakkaista on miehiä, mutta joukkoon mahtuu myös kauniimman sukupuolen edustajia.

Samuel myöntää, että osa asiakkaista erehtyy luulemaan hänen palveluaan seksipalveluksi. Jotkut asiakkaat kiihottuvat läheisyydestä seksuaalisesti, mutta se ei haittaa naista. Hän on kuitenkin erittäin tiukka siitä, että intiimi tilanne ei etene sille tasolle.

– Tässä ei ole kyse seksistä, olen todella suorasukainen asiasta. Olen aina pitänyt halailusta, se on minusta hyvin yksinkertaista, kertoo Jacqueline Samuel 9WSYR-sivustolle.