Tammerfesteillä juhli 80 000 kävijää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pääosin poutasäässä vietetty 18. Tammerfest keräsi tänä vuonna ilmaistapahtumat mukaan lukien yhteensä 80.000 juhlijaa.

Tapahtuma oli tänä vuonna uudistunut monella tavalla. Konserttialue palasi nyt vuosien tauon jälkeen Ratinanniemen festivaalipuistoon. Paikkaa aiotaan hyödyntää Tammerfestin tapahtumakäytössä myös vastaisuudessa. Ratinanniemessä esiintyivät suosikkiartistit Eppu Normaalista Popedan, Lauri Tähkän ja Yön kautta Robiniin, Petri Nygårdiin, Cheekiin ja Chisuun.

Festivaalipuistossa esiintyi kolmen päivän aikana kahdella lavalla yhteensä 24 yhtyettä. Tammerfestin ilmaistapahtumia oli tarjolla myös esimerkiksi Kirjastonpuistossa Laikunlavalla, jossa pääsivät esille nousevat kyvyt. Samassa paikassa vietettiin lauantaina myös perheille suunnattua Lasten Tammerfestiä.

Tammerfestin Yo-talon stand up -illat, Mokoman sekä Edu Kettusen, Esa Elorannan ja Samae Koskisen M/S Tammerkoski -laivaristeilykeikat olivat loppuunmyytyjä. Liput myytiin loppuun myös PMMP:n, Olavi Uusivirran, Jukka Pojan, JätkäJätkien, Elokuun, Michael Monroen, Flaming Sideburnsin ja The Soulsin Pakkahuoneen keikoille.