Asiantuntijat varoittavat: Itseruskettavilla voi olla traagisia seurauksia

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kesäkausi voi innostaa vaaleasta ihostaan tunnetut skandinaavit tekorusketuksen käyttöön. Päivettyneen hipiän hankkiminen on suosittu ilmiö naapurimaassa Ruotsissa, mutta Suomessakin nähdään jo katukuvassa ”Kalifornia-rusketuksen” omaavia ihmisiä.

Nyt rusketusaineiden käytöllä kerrotaan kuitenkin olevan vakavia jälkiseuraamuksia. Asiantuntijoiden mukaan tuotteet sisältävät usein terveydelle vaarallisia kemikaaleja, jotka voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa jopa syöpää. Rusketusaineet voivat myös vaikuttaa naisen hedelmättömyyteen, sillä niissä on normaalia hormonitoimintaa häiritseviä ainesosia.

Kemikaalien arvioidaan voivan haitata naisen raskaaksi tulemista. Itseruskettavien pelätään olevan haitallisia myös raskaana oleville neitokaisille, koska ne saattavat vaikuttaa äidin lisäksi sikiön terveyteen. Ruskettava ainesosa on dihydroksiasetoni, jota menee iholle ruiskutettaessa usein myös hengitykseen. Lisäksi aine imeytyy verenkiertoon.

Asiantuntijat pitävätkin itseruskettavia aineita muita kosmetiikkatuotteita vaarallisempina. Euroopan Ympäristöviraston johtaja Jacqueline McGladen mukaan itseruskettavat tuotteet voivat olla osasyyllinen erilaisten sairausten levinneisyyteen.

– Kyse on kemikaalisekoituksen luomasta efektistä. Kemikaaleja kannattaa lähestyä varovaisesti, sillä niiden vaikutuksia ei tunneta tarkkaan, kertoi Jacqueline McGlade Daily Mail -sivustolle.