Stuntmies menehtyi The Expendables -kuvauksissa – perhe haastoi tekijät oikeuteen

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Vuonna 2010 ilmestynyt toimintaelokuva The Expendables saa jatkoa piakkoin elokuvateattereihin saapuvalla The Expendables 2 -elokuvalla. Toiminnalla täytetyn elokuvan kuvaukset eivät kuitenkaan sujuneet ongelmitta, sillä stuntmies menehtyi elokuvan kuvauksissa viime vuoden lokakuussa.

Nyt menehtyneen stuntmiehen Kun Liun perhe on haastanut elokuvan tekijät oikeuteen, TMZ-sivusto uutisoi. 26-vuotias Liu menehtyi toimintakohtausta kuvattaessa. Kumiveneessä kuvatussa kohtauksessa käytettiin voimakkaita räjähteitä.

Bulgariassa menehtyneen stuntmiehen perhe on nyt haastanut elokuvan tekijät oikeuteen vaadittavien turvatoimenpiteiden laiminlyömisestä. Liun sukulaiset haluavat, että elokuvan tuottanut Millenium Films -elokuvastudio osallistuu stuntmiehen hautajaiskustannuksiin. Toimintaelokuvan tekijöiltä vaaditaan vähintään 25.000 dollarin, eli noin 20.000 euron korvauksia.

Kohun keskellä oleva The Expendables 2 -elokuva saa Suomen ensi-iltansa 17. elokuuta. Toimintaelokuvassa nähdään uskomaton tähtikaarti, sillä mukana ovat Sylvester Stallone, Jason Statham, Jet Li, Dolph Lundgren, Terry Crews, Randy Couture, Jean-Claude Van Damme, Chuck Norris, Liam Hemsworth, Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger.

Uusimmat