Batman-ampujan uhrit tempaisivat näyttävästi oikeudessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikon ykkösuutinen maailmalla oli Batman-elokuvan ensi-illassa Yhdysvalloissa sattunut traaginen ampumatapaus, jossa 12 ihmistä menehtyi ja lähes kuusikymmentä loukkaantui miehen avattua tulen kohti yleisöä elokuvateatterissa.

Kuva: Splash

Coloradon Aurorassa tapahtuneen välikohtauksen ampuja on James Holmes, jolle on nyt luettu viimein oikeudessa hänen saamansa syytteet. Oikeudenkäynnissä nähtiin erikoinen yllätys, sillä välikohtauksessa haavoittuneet ihmiset saapuivat Arapahoen oikeustalolle Batman-paidat yllään. Kuvia tilanteesta löytyy esimerkiksi tästä.

Uhrit marssivat sisään oikeussaliin yhtenä ryhmänä, jolloin paitojen yhteneväisyydet eivät jääneet muilta huomaamatta. Uhreilla oli yllään erilaisia Batman-paitoja vuosien varrelta, ja joukossa oli myös Batman-elokuvien teemapaitoja. Tarkoituksena oli protestoida Jokeriksi itseään nimittänyttä tekijää vastaan ja tehdä tapauksesta hyvän ja pahan välinen taistelu.

Aiemmin ampujan odotettiin saavan ainakin yhden syytteen jokaistan uhria kohti, mutta määrä osoittautui paljon suuremmaksi. Syyttäjä nimittäin ilmoitti nostavansa syytteet miestä vastaan peräti 142 eri syytettä. Niistä 24 on murhasyytteitä ja 116 murhayrityksen syytteitä. Parhaillaan julkisuudessa arvuutellaan tuleeko mies saamaan kuolemantuomion.