Haastattelussa Michael Monroe

Haastattelut · Anna Poikkimäki

Maailmanluokan rock’n’roll -legenda Michael Monroe kiertää parhaillaan Suomea bändinsä kanssa. Hänet nähtiin lauantaina esimerkiksi Tammerfest-festivaaleilla, jossa rokkarin keikka veti Pakkahuoneen täyteen väkeä. Stara tiedusteli rokkikukon kesäkuulumisia backstagella ennen keikan alkua.

– Tää on ollut aivan huikea kesä. Paljon ollut festarikeikkoja, oikeastaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Ruisrockin 50-vuotisjuhlistus oli aivan uskomattoman hieno, se tilanne meni yli odotusten. Ei ole ikinä ollut yhtä hienoja synttäreitä, Michael Monroe kertoi Staralle.

Mies ylisti myös vasta vedettyä Ilosaarirockin keikkaa, ja kertoi yleisön riehuneen kappaleiden tahdissa pitkälle yöhön. Lavaesiintymiset saattavat iskeä tulevaisuudessa vielä enemmänkin bensaa liekkeihin, kun kokoonpanon toinen albumi julkaistaan. Sensory Overdrive -albumin suuren menestyksen jälkeen yleisön odotukset ovat luonnollisesti korkealla tulevan levyn suhteen.

– Bändin kanssa ollaan tehty uusia biisejä, ja työstetään uutta albumia. Jos se saadaan tehtyä valmiiksi ja äänitettyä tämän vuoden puolella, niin uusi kokopitkä LP-levy julkaistaan sitten ensi keväänä. Hyvää matskua tulee ja oon tosi innoissani.

”Keikat on aina täynnä vaaratilanteita”

50-vuotias rokkikukko tunnetaan energisestä lavaesiintymisestään, joka jättää monet nuoremmat artistit taakseen. Miehen tempoilu lavalla saattaa keikkojen aikana äityä niinkin vauhdikkaaksi, että laulajan oma henki on vaarassa. Viimeisin vaaratilanne sattui Himoksella, mikä herätti myös kotimaisen median huomion.

– Se on hassua kun sanot vaaratilanne, kun itsekin tietäisin mikä se vaaratilanne oli. Mun keikat on aina täynnä vaaratilanteita. Tää yks journalisti – oliko se Iltalehdestä tai Ilta-Sanomista – oli saanut päähänsä et siellä oli ollut joku vaaratilanne. Mähän teen koko ajan keikan aikana sellaista, että menen barrikadeille yleisön lähelle. Mulla on tapana kiivetä siitä sitten telineiden päälle, Michael Monroe kertoi huvittuneena.

– Kun mä nousin siihen kaiteelle fanista kiinni pitäen, niin turvamiehet yrittivät pitää mua jaloista kiinni. Mä sanoin niille, että älkää koskeko mun jalkoihin, koska kun hyppään alas tästä, niin tulen pää edellä maahan. Vaarallista menoahan tää koko ajan on, multa on luita murtunut useaan otteeseen. Sitä yrittää vältellä, kun onhan tässä ikääkin tullut ja luut hajoavat helpommin.

Rokkari kertoi ilmoittavansa tästä lähtien tapahtumien järjestäjille, että pyytää itse apua tarvittaessa. Hymyillen mies kuitenkin totesi, ettei useinkaan tarvitse turvamiesten apua lavalla esiintyessään. Laulajan rämäpäisen historian tuntien voikin tiedustella, onko konkari koskaan ajatellut rauhoittaa esiintymisiään?

– Silloin mä rupesin miettimään, kun olin Slashin kanssa jammailemassa Osakassa, Japanissa. Olin vetänyt samana päivänä tunnin setin ja kiipeillyt lavarakenteisiin, eikä mitään tapahtunut. Heitin yhden biisin Slashin kanssa ja mietin, että pitäisikö kiivetä sen soolon aikana tonne ylös vai juosta miksauspöydälle ja vetää high five jengille.

– Päätin juosta. Jotenkin mä vaan takaisin tullessa liukastuin ja lensin selkä edellä barrikadin aitaan. Kaksi kylkiluuta meni poikki. En ollut aiemmin murtanut kylkiluita, joten en tiennyt mitä se oli. Hotellihuoneella en pystynyt makaamaan muuten kuin selällään varovasti, supertähti muistelee menneiden vuosien kokemustaan.

”Oon vaan laulaja, enkä akrobaatti”

Onnettomuutta seuraavana aamuna laulajalla oli tärkeä keikka Tokiossa, jossa mies esiintyi tuskistaan huolimatta täysillä. Esiintymisen jälkeen matka jatkuikin sairaalaan. Legenda muistelee toipuneensa loukkaantumisesta mukavasti uuden levyn tekosessioiden parissa, mutta häneltä jäi liikuntaharrastus pitkäksi aikaa väliin.

– Juuri kun olin parantumaisillani tuosta tilanteesta, meillä oli pieni kiertue Ruotsissa ja Suomessa. Se päättyi tänne Pakkahuoneelle, ja kolmanneksi viimeisen I Wanna Be Loved -biisin aikana kiipesin ylös lavarakenteisiin. En tiedä mitä siinä kävi, mutta sekunnissa olin sitten neljä metriä alempana lattialla. Matkalla lattialle läväisin selkäni lavan reunaan.

Tuolla legendaarisella keikalla tähti onnistui rikkomaan toisen – sen paremman puolen – selästään. Taas oli pari kylkiluuta rikki ja pitkä toipuminen edessä. Parin viikon päästä oli vuorossa keikkoja Motörhead-yhtyeen kanssa, jotka rokkari veti raa’asti sisun voimalla.

– Kyl mä mietin silloin, että mä oon sentään vaan laulaja, enkä mikään akrobaatti, Monroe kiteytti.

Viisikymppisiään äskettäin viettänyt mies todistaa jokaisella keikallaan hyvän kuntonsa. Monroe pitääkin hyvää huolta terveydestään ja on hyvien elämäntapojen puolestapuhuja. Aiemmin myös päihteidentäyteistä rock’n’roll -elämää viettänyt mies tietää mistä puhuu.

– Mun voimistelurutiini on semmonen mikä tukee selkärankaa, kun mulla on nikamat kuluneet alaselässä. Teen syviä vatsalihasliikkeitä, jotka tukevat selkää, koska muuten se kipeytyy tosi pahaksi. Paikat natisee, nitisee ja kolottaa siellä sun täällä. On tässä palloiltu tällä planeetalla jo sen aikaa. Se ei kuitenkaan haittaa menoa.

– Paras voimistelu on keikan vetäminen. Venytellä pitäisi enemmän, mutta sitä mä en koskaan ehdi. Suurin juttu on oikeastaan se, etten dokaa viinaa. Sehän turvottaa, väsyttää ja pysäyttää sut täysin. Katohan alkoholisteja ja kodittomia, millaista jälkeä viina jättää. Aika pahaa myrkkyä sekin on, Michael Monroe toteaa Staralle.

”Vedin viskipullon 20 minuutissa ja melkein tapoin itseni”

Lempilajikseen Monroe kertoo uimisen, mutta yleisissä uimahalleissa ei miestä nähdä. Kuuluisuutensa vuoksi hän joutuukin polskimaan yksityisesti, mikäli haluaa nauttia harrastuksesta. Rokkari kertoo haastattelun lomassa myös elämäänsä muuttaneesta päätöksestä, jonka ansiosta hän jätti päihteiden käytön.

– Alkoholi ei siis ensinnäkään ole koskaan mulle maistunut. En digannut olla kännissä, koska haluan tietää mitä ympärillä tapahtuu. Kolme kertaa vedin viskipullon 20 minuutissa ja melkein tapoin itseni vahingossa. Rupesin sillon kelaamaan, että ei tää oo kivaa. Siitä tulee kauhea olo, oksettaa, pyörryttää, yäk, Michael Monroe totesi suorasukaiseen tyyliinsä.

– Tukholman tunnelbanan juna tuli melkein mun päälle kun hyppäsin raiteille, ja olin et come on, anna tulla vaan. Toisen kerran olin oksentamassa ikkunasta, kun kaveri otti nilkoista kiinni ja melkein lipesin alas. Rupesin kelaamaan, että viina ei ehkä oo ihan mun juttu.

Vuonna 2011 julkaistussa elämäkerrassaan Monroe kertoo myös sykähdyttävistä huumekokeiluistaan, joissa mies sai yhteyden henkimaailmaan. Rokkari tarkentaakin, että se nimenomaan oli kyseisten sessioiden tarkoitus. Mies alleviivaa tiukasti, ettei missään nimessä suosittele samaa elämäntyyliä nuorille faneilleen.

– Puhuin tästä asiasta kirjassani hyvin varovaisesti, ettei nuoret vaikutusalttiit pikkuipanat rupea tekemään mitään niin typerää kuin mitä mä oon itse aikanaan tehnyt. Nykyäänhän meillä on liuta uusia huumeita, joista mä en tiedä mitään. Piti meidän kokeilla silloin aikanaan vähän oppimismielessä, kertoo mies.

– Mä ajattelen niin et kaikki sielut tulevat tälle planeetalle oppimismielessä. Kaikissa elämissä pitää oppia jotain ja mennä eteenpäin. Rikastumme henkisesti tällä matkalla. En mä koskaan vetänyt kamaa siksi, että saisin pään sekaisin ja sit ”Hei, me bailataan! Jee!”. Päinvastoin, halusin nähdä tämän toisen puolen, eli henkimaailman.

Mies näkeekin LSD-kokeilunsa lähinnä itsetutkiskeluna. Rokkari kuvaa huumeiden käyttöään ajaksi, jolloin hän löysi itsensä ja sielunsa. Hän halusi kohdata tärkeitä asioita, ja katsoa pelkojaan suoraan silmiin.

– Se oli aina ok, kun en jäänyt koukkuun. Kun liitelin ulkona ruumiista ja puhuin mun suojelusenkelille niin kelasin, että tullaankohan täältä takaisin. Sen jälkeen mietin, etten tarvii enää tätä kokemusta ja happojuttu on nähty. It didn’t surve purpose anymore. Kun sä hääräät kaman ympärillä koko ajan, sun elämä ei mene eteenpäin.

”Iljettävää limanuljaska-sekoilua, sikailua ja irstailua”

Yli 500-sivuinen elämäkertateos kertoo paljon muutakin, kuten esimerkiksi miehen psykedeelisimmistä kokemuksista. Matti Fagerholmina syntynyt mies on elänyt aitoa rock-elämää ja kokenut todellisen maailmanluokan tähteyden, mikä voi monelle tavikselle tuntua sadunomaiselta. Mitä rokkari itse ajattelee siitä, että oma elämä laitettiin myyttisesti kirjan kansien väliin?

– Hienolta se tuntuu ja jälkeenpäin vasta tuntuikin kun kirja tuli ulos. Suureksi helpotuksekseni tuli myös hyvää palautetta. Mietin pitkään, että lähdenkö tekemään sellaista projektia. Tiesin, että silloin mun täytyisi kertoa kaikki avoimesti, selittää koko stoori. Aikaisemmin ei tarvinnut, koska ei ihmisten tarvitse tietää kaikkea.

Michael Monroen elämäkerran myötä rock-kliseiden alta paljastui herkkävaistoinen ja valoisa mies, jolla on maailmalle paljon annettavaa. Monroe kertoi pohtineensa teoksen syntyvaiheessa sitä, olisiko hänellä tarpeeksi mielenkiintoista kerrottavaa ihmisille. Hanoi Rocks – All Those Wasted Years -teoksen kirjoittanut Ari Väntänen oli jo tuolla muistelmateoksella voittanut rokkarin luottamuksen osakseen, joten yhteistyö syntyi mutkitta.

– Ari on kirjoittanut elämässään kaksi kirjaa, ja ne ovat nämä kaksi teosta. Ne ovat loistavia, koska Ari on tehnyt ne rakkaudesta ja siitä, että se fanittaa niin paljon Hanoi Rocksia ja Michael Monroeta. Labour of love. Se rupesikin selittämään mulle, että onhan sulla stooria kerrottavana varsinkin soolouralta, ja olin että joo, no onhan sitä, rock-ikoni hymyili.

– Mulla on niin erikoinen asema rock-maailmassa. Kun lukee näitä normaaleja rokkielämäkertoja, niissä on aina et ”Jee, me bailattiin, ja oltiin niin sekaisin, ja sit vedettiin Evian-vettä ja oltiin rehabissa”. Kaiken maailman sex, drugs ja rock’n’roll -kliseitä. Ei sitä jaksa kuunnella. Millasia ihmisiä nekin on? Iljettävää limanuljaska-sekoilua, sikailua ja irstailua. Ei normaali ihminen tollasta pystyis pokkana katsomaan, Monroe ihmetteli.

Monroe halusikin teoksessaan oikaista rokkimaailman kliseitä ja tuoda esiin sen erilaisen puolen. Mies asui vauhtivuosinaan Lontoon ja New Yorkin kaltaisissa kaupungeissa, joissa näki tuon elämäntyylin erilaisia ulottuvuuksia. Tähtien täyttämä Los Angeles ei kutsunut, koska se oli rokkarille pintakiiltoa täynnä oleva paikka. Monroelle ovat tuttuja myös Suomen maaseutu, putkareissut ja maaseudun tuoksut.

– Jengi kelaa, että mulla on joku Malibu-mansion jossain Hollywoodissa, mutta ei todellakaan. Sen takia musta oli kiva valottaa siinä kirjassa minkälainen elämä mulla oikeesti on. Jotkut sanoo, että ”I got one of those days, but I got one of those lives”.

”En tee kompromisseja, jotta tulis mainetta ja rahaa”

Rokkarin elämänpolkua on viitoittanut läpi tämän uran asenne, jossa oma sydän on näyttänyt oikean suunnan. Monenlaisesta ulkoisesta paineesta huolimatta rokkikukko on pysynyt tinkimättömänä itselleen ja todelliselle tarkoitukselleen. Omalla rohkealla esimerkillään mies onkin monille ihmisille voimaa antava roolimalli.

– Se on kaiken perusta. Mä lähdin sillä ehdolla tähän rock’n’roll -touhuun mukaan, että jos tästä tulee kuuluisaksi, en menetä mun sieluani tässä prosessissa. Pysyn uskollisena itselleni ja omalle tyylilleni. Alussa jo päätin, että jos mulla nousee kusi päähän ja musta tulee kusipää, silloin mä en ansaitse olla kuuluisa tähti, lataa mies rehelliseen tyyliinsä.

– Mun pitää aina pitää siitä periaatteesta kiinni, että mä teen sydämellä ja rehellisesti tätä hommaa. Enkä tee kompromisseja, jotta tulis helpommin mainetta ja rahaa, tai jotain tollasta. Se on ollut aina mulle tärkeämpää kuin mikään muu. Vaikka susta tulis kuinka kuuluisa ja myisit kuinka paljon levyjä, se ei ole minkään arvoista jos et ole uskollinen itsellesi, Michael Monroe kertoi Staralle haastattelun päätteeksi.

Anna Poikkimäki
Tammerfest

Uusimmat