Vanilla Ice kuvattiin allasbileissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen artisti Vanilla Ice nousi aikoinaan ensimmäiseksi valkoihoiseksi räppäriksi, joka valtasi hittilistojen kärkisijoja ympäri maailmaa. Hänen Ice Ice Baby -kappaleensa oli valtava hitti ja yhä edelleen oman aikakautensa klassikko.

Nykyisin harvakseltaan otsikoissa paistatteleva Vanilla Ice on nyt kuvattu allasbileissä Las Vegasissa sijaitsevassa Flamingo-hotellissa. Hän oli kaiken lisäksi myös bileiden virallinen isäntä.

44-vuotias Vanilla Ice, eli Robert Matthew Van Winkle, on viime vuosina puuhaillut oman The Vanilla Ice Project -remonttiohjelmansa parissa. Televisiosarjasta kuvataan pian jo kolmatta kautta. Queenin ja David Bowien Under Pressure -kappaleen bassosovituksella höystetty Ice Ice Baby on ensimmäinen rap-kappale, joka aikoinaan ylsi Billboard-listojen kärkipaikoille. Kappale on myös äänestetty VH1-kanavan yleisöäänestyksessä 1990-luvun 29. parhaimmaksi kappaleeksi.