Adele Silvan bikinivartalo paljastui uimarannan vesileikeissä – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin jo vuosia pyörineen brittiläisen Emmerdale-televisiosarjan tähti Adele Silva muutti pari vuotta sitten Los Angelesiin haaveenaan näyttelijänura Hollywoodissa. Menestyvän uran sijaan kuvioihin tuli kuitenkin hieman uudenlaisia suuntia.

Emmerdale-sarjassa ilkeää Kelly Windsoria näytellyt Adele Silva on nyt päätynyt pitkän tauon jälkeen julkisuuteen poseerattuaan valkoisissa bikineissä rannalla Santa Monicassa.

31-vuotias Adele Silva tuli tunnetuksi suositusta Emmerdale-saippuasarjasta, jonka Kelly Windsorin rooliin hän päätyi jo vuonna 1993 ollessaan vasta 12-vuotias. Hän tähditti sarjaa vuodet 1993 – 2000 ja 2005 – 2007. Taannoin Silva halusi kokeilla siipiään Yhdysvalloissa, jonne hän muutti. Näyttelemisen sijaan tähti päätyi kuitenkin työskentelemään vaateliikkeessä sekä koiranulkoiluttajana Ceri Bethanin kanssa perustamassaan Walkies of Fame -yrityksessä. Taannoin Adele nähtiin kuitenkin vierailemassa Ruma Betty -televisiosarjassa.