16-vuotiaasta olympiamitalistista heti superjulkkis – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin Lontoossa päättyneet olympialaiset tekivät tuttuun tapaan jälleen myös uusia julkkistähtiä, kun mitaleja voittaneet näyttävät nuoret ihmiset ovat saaneet osakseen valtavasti huomiota. Yhdysvalloissa kuumin olympiatähti on 16-vuotias voimistelija McKayla Maroney.

McKayla Maroney ja hänen neljä joukkuetoveriaan saivat mainetta ja kunniaa voimistelussa. Yhdysvaltoihin palattuaan viisikkoa on kiidätetty tilaisuudesta toiseen ja televisio-ohjelmasta toiseen uskomatonta vauhtia. Samalla ryhmästä McKayla Maroney on noussut seuratuksi julkkikseksi. Tuoreissa paparazzikuvissa nähdään miten McKayla Maroney tiimeineen kiersi eilen ympäri New Yorkia vieraillen televisio-ohjelmissa ja tutustuen nähtävyyksiin.

16-vuotias McKayla Maroney teki kansainvälisen läpimurtonsa voittamalla joukkueensa kanssa kultaa voimistelussa Lontoon kesäolympialaisissa. Maroney niitti menestystä myös yksin voittamalla voimistelussa hopeaa. Nuori kaunotar on itse kertonut matkineensa lapsena mielellään Tarzania, minkä nähtyään äiti oli ohjannut vauhdikkaan lapsen harrastamaan voimistelua.