Maailman seksikkäin mies esiintyy alastomana – kaikki ajeltu ”posliiniksi”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ensimmäisen Kauhea kankkunen -elokuvan myötä supertähdeksi noussut näyttelijä Bradley Cooper on viime aikoina yhdistetty romanttisessa mielessä Avatar-kaunotar Zoe Saldanaan. Hollywoodin tuorein julkkispari ei ole kuitenkaan kommentoinut seurusteluhuhuja julkisuudessa.

Pian Bradley Cooper tullaan näkemään New Yorkin Broadwayn lavalla alasti – kaikki karvoitus ajeltuna. Cooper näyttelee nimittäin tositapahtumiin ja David Lynchin elokuvaan perustuvassa The Elephant Man -näytelmässä pääroolia, 1800-luvulla elänyttä epämuodostunutta miestä, jonka lääkäri pelasti Lontoon kaduilta. Oikealla ”elefanttimiehellä” Joseph Merrickillä ei ollut lainkaan karvoja kehossaan, joten myös Bradley Cooper esiintyy näytelmässä täysin karvattomana.

– Halusimme kehoni olevan kuin tyhjässä tilassa. Emme vahanneet karvoja pois, minä vain ajelin ne, Bradley Cooper kommentoi.

Bradley Cooper valittiin vuonna 2011 People-lehdessä maailman seksikkäimmäksi mieheksi. Tähti kertoi joutuneensa shokkiin kuultuaan tiettelistään. Näyttelijähurmurin mielestä hän nimittäin näyttää joskus karmivalta. Tähden mielestä oli kuitenkin hienoa, että titteli nimettiin miehelle, joka ei ole malli. Bradley kertoi pitävänsä maineikasta voittoaan vitsinä ja hän toivoo, ettei titteli muuta asioita.