Tältä kohuttu Mannerheim-elokuva näyttää – katso traileri!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat ihmetelleet viime päivinä Yleisradion julkistamaa Mannerheim-elokuvaa, joka onkin yllättäen kuvattu Suomen sijaan Keniassa ja jossa Mannerheimin roolissa nähdään kenialainen mustaihoinen näyttelijä.

Nyt elokuvan traileri on julkaistu YouTubessa. Siinä nähdään esimakua tulevasta tuotannosta. Samalla traileri vahvistaa lehtitiedot elokuvan tyylilajista.

20120816-121551.jpg

Kuva: YouTube

Eniten ihmetystä projektissa on aiheuttanut roolitus, sillä mustaihoista Telley Savalas Otienoa ei pidetä onnistuneena valintana Suomen marsalkan rooliin. Myös kuvauspaikan vaihtuminen Kenian maisemiin on ihmetyttänyt kovasti. Aiemmin Yleisradio kertoi tekevänsä Mannerheimista koko illan elokuvaa, mutta myös elokuvan kesto on matkan varrella supistunut televisiosarjan jaksoa muistuttavaksi 50 minuutiksi.

20120816-121603.jpg

Kuva: YouTube