Supertähtien salattu suhde paljastui: ”Se oli rakkautta ensisilmäyksellä”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Nuori laulajatar Rita Ora on niittänyt viime aikoina suosiota muun muuassa How We Do (Party) -kappaleellaan. Britannian Rihannaksikin tituleerattu nainen kuuluu R&B-musiikin nouseviin tähtiin. Kurvikkaan kaunottaren yksityiselämää seurataankin tiiviisti mediassa.

Nyt 21-vuotias brittipoppari on yllättänyt faninsa paljastamalla, että hänellä oli taannoin suhde supertähti Bruno Marsin kanssa. Rita Oran mukaan pariskunta tapasi toisensa vuonna 2009, kun he eivät olleet vielä kuuluisia. Tietä tähtiin työstäneen laulajattaren levy-yhtiö palkkasi läpimurtoaan yrittävän lauluntekijän Bruno Marsin kirjoittamaan Rita Oralle kappaleita.

– Olin 18-vuotias, kun tapasimme. Bruno ei ollut silloin tunnettu ja hänet palkattiin kirjoittamaan minulle kappaleita. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, upea kokemus, Rita Ora paljasti Bravo-lehdelle.

Popkaunottaren mukaan heidän suhteensa päättyi eroon, kun heistä tuli supertähtiä. Rita Ora kertoi eronneensa Bruno Marsista viime vuonna, mutta pysyvänsä edelleen entisen poikaystävänsä hyvänä kaverina. Laulajattaren mukaan he olivat taannoin hyvin onnellisia yhdessä.

Rita Ora julkaisee debyyttialbuminsa 27. lokakuuta. Hän on työstänyt levyä jo kahden vuoden ajan muun muuassa Draken, Kanye Westin ja will.i.am:in kanssa. Poptähden mukaan hän ihailee Gwen Stefania, Madonnaa, Christina Aguileraa ja Celine Dionia. Rita Ora on ollut kuluneen kesän aikana Coldplay-yhtyeen kiertueella lämmittelijän roolissa.