Rihannan typerä tempaus aiheutti kaaoksen Pariisissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihanna on ollut viime päivinä otsikoissa ajauduttuaan julkiseen riitaan Joan Riversin kanssa. Diili-ohjelmasta tuttu Rivers haukkui Rihannan rakkauspuheet, mutta laulaja antoi kaksin verroin takaisin.

Uutisoimme hiljattain Rihannan olleen hankaluuksissa lontoolaisen yökerhon ovimiehen kanssa. Tähti näyttää pitävän huolen siitä, että hän pysyy otsikoissa Euroopan kiertueellaan.

Rihanna nimittäin twiittasi lauantaina faneilleen junansa numeron ja saapumisajan matkustaessaan Eurostar-junalla Lontoosta Pariisiin. Tämä johti siihen, että Pariisin rautatieasema oli tupaten täynnä tähden faneja. Nämä aiheuttivat vaaratilanteita matkustajien ja henkilökunnan keskuudessa.

– Siellä oli täysi kaaos meneillään, ja se oli kaikki Rihannan syytä. Hän toimi vastuuttomasti, asemalla toiminut vartija kertoi The Sun -lehdelle.

Myöhemmin Rihanna twiittasi uudelleen, valittaen kuinka ranskalaiset ovat ”v**un hulluja” ja kuinka hän joutui taistelemaan tiensä pois rautatieasemalta.

Rihanna, oikealta nimeltään Robyn Rihanna Fenty, osti äskettäin Monica Braithwaite -nimiselle äidilleen hulppean miljoonakartanon Barbadosilta. Hänen perheeseensä kuuluu äidin lisäksi veljet Rorrey ja Rajad. Rihanna lämmitti taannoin välinsä huumeriippuvuudesta kärsineen Ronald-isänsä kanssa.