Shaun White sekoili humalassa ja pakeni poliisia – hotelli evakuoitiin

Urheilu Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen urheilija Shaun White kuuluu maailman menestyksekkäimpiin lumilautailijoihin. Mallikaunotar Bar Refaeliin romanttisesti yhdistetyn sporttitähden kerrotaan nyt joutuneen ongelmiin lain kanssa.

26-vuotias olympiavoittaja pidätettiin sunnuntaiaamuna vandalismista ja julkisesta juopottelusta. Mies vietti aikaansa nashvilleläisessä Loews Vanderbilt -hotellissa ja sai paikan sekaisin käytöksellään. Urheilija onnistui toikkaroinnillaan laukaisemaan hotellin palohälyttimen, minkä vuoksi koko rakennus evakuoitiin.

White yritti sen jälkeen paeta paikalta, mutta paikalla ollut henkilö sai hänet kiinni. Takaa-ajo loppui dramaattisesti, kun mies kaatui taaksepäin ja löi päänsä aitaan. Urheilijatähden pidättäneiden poliisien mukaan mies vaikutti löydettäessä juopuneelta ja tämä tuoksui vahvasti alkoholilta. Hänet vietiin samantien sairaalahoitoon päävammansa takia.

Shaun White on voittanut olympiakultaa lumikourussa sekä Torinon 2006 ja Vancouverin 2010 talviolympialaisissa. Urheilijatähti joutui viime vuonna seksiskandaalin kohteeksi, kun miehen seksikuvat päätyivät väärin käsiin. Punapäinen lumilautailija nähdään otoksissa muun muassa harrastamassa sängyllä seksiä lähetyssaarnaaja-asennossa.

Uusimmat