Morsiusneidot-komediatähti esitti Lady Gagaa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Australialainen näyttelijätär Rebel Wilson tunnetaan rooleistaan komediaelokuvissa, kuten Bridesmaids ja äskettäin Suomen valkokankaillekin ilmestynyt Bachelorette. Neitokainen on debytoinut myös stand up -koomikkona.

Nyt 26-vuotias uhkea kaunotar esiintyi The Tonight Show With Jay Leno -keskusteluohjelmassa ja intoutui esittämään oman versionsa supertähti Lady Gagan Edge of Glory -kappaleesta. Komedienne kertoi show’n isännälle Jay Lenolle kykenevänsä tuottamaan ääntä muhkeiden rintojensa kautta.

– Monet ihmiset laulavat rintaäänellä. Minä laulan tissiäänelläni, kertoi Rebel Wilson ohjelmassa ennen lauluesitystään.

Rebel Wilson ryhtyi vuonna 2011 Jenny Craig -painonpudotusfirman keulakuvaksi. Muodokas näyttelijätär onkin onnistunut laihtumaan sen tuotteiden avulla 10 kiloa. Hän kertoo ihannepainokseen 80 kiloa, jonka komedienne yrittää saavuttaa Pitch Perfect -elokuvan kuvausten jälkeen. Seuraavaksi neitokainen tähdittääkin valkokankaalla kyseistä musiikkikomediaa.