Vessatauko kannattaa – näin paljon britit tienaavat ulostaessaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Monilla työpaikoilla työaikaa mitataan kellokortilla, ja työtunteihin kuuluvat myös luonnollisesti lakisääteiset tauot. Vessassa käyminen on kuitenkin yksityinen taukohetki, jonka pituutta ei varsinaisesti mitata.

Nyt UK Bathrooms -yrityksen tekemän tutkimuksen mukaan brittiläiset tienaavatkin 2,2 miljardia puntaa, eli kolme miljardia euroa, vuodessa pelkällä ulostamisella. Keskiverto britti käyttää työaikaansa vessassa 11,3 tuntia viikossa. Hän tienaa siis noin 143 puntaa, eli 190 euroa, pelkästään pitkillä vessasessioillaan.

– Ollaanpa rehellisiä. Omien tarpeiden tekeminen on monille briteille nolo asia töissä, joten päätimme tehdä tutkimuksen aiheesta tuodaksemme näitä tabuja esille. Töissä ulostamisella on etunsa, tienaat rutkasti rahaa tekemällä sitä, kertoi UK Bathrooms -yrityksen edustaja Female First -sivustolle.

Uusimmat