Popkaunotar yllätti: ”Olin entisessä elämässäni eläin”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Supersuosittu brittiläinen poptähti Leona Lewis joutui äskettäin kohuotsikoihin, kun hänen uutisoitiin deittailevan One Direction -komistus Liam Paynea. Vuonna 2006 X Factor -ohjelman kautta tutuksi tulleen laulajattaren tunnetuin kappale on varmasti hänen esikoissinkkunsa Bleeding Love.

Nyt 27-vuotias Lewis on tehnyt paljastuksen, joka saattanee hämmentää neitokaisen faneja. Poppari on nimittäin sitä mieltä, että hän oli edellisessä elämässään laiminlyöty eläin. Kaunotar perustaa väitteensä sille, että hän on herkkä eläinten kokemalle tuskalle.

– Osa minusta uskoo, että olin edellisessä elämässäni eläin, jota ei kohdeltu hyvin. Uskon, että jokaisella olennolla on sielu ja tunteet, Leona Lewis kertoi Time Out London -lehdelle.

Neitokaiselta kysyttiin haastattelussa, että mitä hän uskoo esimerkiksi kanojen tuntevan. Eläinten oikeuksia aktiivisesti puolustava laulajatar epäili kyseisten kotkottajien tuntevan kipua ja tuskaa, jos ne on laitettu elämään pienessä häkissä. Hänen mielestään ihmisen ei tulisi tuottaa yhdellekään olennolle tietoisesti kärsimystä.

X Factor -voittajan vuoden 2007 loppupuolella julkaistu Bleeding Love -kappale oli listaykkönen yli 30 maassa. Hittibiisi oli myös vuoden 2008 myydyin sinkku koko maailmassa. Kaunottaren kaksi aikaisempaa albumia ovat menestyneet myös erinomaisesti, ja niitä onkin myyty maailmanlaajuisesti yli yhdeksän miljoona kappaletta.

Uusimmat