Adele nettikiusaajien uhriksi – toivovat lapsen kuolleen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajatähti Adele kohautti aiemmin tänä vuonna viihdemaailmaa, kun hän kertoi odottavansa ensimmäistä lastaan. Raskautensa hyvin salannut tähti synnytti esikoisensa lokakuussa 2012. Lapsen isä on 36-vuotias Simon Konecki.

Daily Mail -lehden mukaan tuoreen James Bond -seikkailun, Skyfall -elokuvan tunnussävelmän esittäjänäkin tunnettu laulajatar on joutunut ilkeiden nettihäiriköiden uhriksi. Kun uutinen Adelen lapsen syntymästä levisi internetiin, alkoi tähden Twitter-tilille ilmestyä häiriintyneitä viestejä, joissa lapsen terveydentilaa kyseenalaistettiin. Jotkut jopa toivoivat laulajalle ja hänen lapselleen kuolemaa.

– Oi, Adele synnytti lapsen. Onko se lihava ja vammainen? Tappakaa se jo, nimimerkki ”Vanessa Bieber” twiittasi.

Nämä ”nettitrollit” myös vihjasivat, että Adelella olisi enemmän aiheita kappaleilleen, jos hän kärsisi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tai mikäli hänen poikansa kuolisi. Jotkut myös sanoivat, etteivät tienneet laulajattaren olleen raskaana, koska hän on ylipainoinen.

Adele ei ole ainoa julkisuuden henkilö, joka on joutunut anonyymien internet-käyttäjien vihan kohteeksi. Esimerkiksi Take That -tähti Gary Barlow sai Twitterissä loukkaavia viestejä sen jälkeen kun kävi ilmi, että hänen tyttövauvansa oli kuollut synnytyksessä.

Adele on seurustellut Simon Koneckin kanssa viime kesästä lähtien. Taannoin soultähti paljasti People-lehdelle haluavansa kovasti tulla äidiksi ja haaveilevansa kolmesta pojasta ennen kolmeakymmentä ikävuottaan. Helmikuussa Adele teki näyttävän paluun Grammy-palkintogaalassa pitkän sairauslomansa jälkeen. Neitokainen voitti peräti kuusi Grammy-palkintoa, joista yksi oli Vuoden Albumi.

Uusimmat