Lääkäritkin ihmeissään: Mummo avaa silmänsä vain laulaessaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmalla todetaan aika ajoin erilaisia sairauksia, joiden edessä lääkäritkin ovat ymmällään. Nyt eräs brittiläinen isoäiti hämmästyttää omalla terveydentilallaan.

66-vuotias Moira Gleed kärsii nimittäin harvinaisesta dystonia-sairauden muodosta, jonka ansiosta hänen silmäluomensa ovat aina kiinni. Blefarospasmi-sairaus esti mummoa näkemästä, kunnes hän löysi tilaan erikoisen ratkaisun. Nainen nimittäin huomasi silmiensä avautuvan aina laulaessaan.

– Silmäni ärtyivät ja punoittivat, ja ne olivat kutisevat ja arat. Sitten tajusin niiden vain sulkeutuvan itsestään. En voinut liikuttaa silmäluomiani. Eräänä päivänä kuoroharjoituksissa lauloin täydestä sydämestäni ja yhtäkkiä tajusin näkeväni ohjaajan, kertoi Moira Gleed Daily Mirror -lehdelle.

Iloisestä yllätyksestä huolimatta Moiran täytyy ottaa botox-pistoksia kymmenen viikon välein silmiensä takia. Hän kävelee kepin avulla ja pitää koko ajan tummia laseja suojatakseen silmiään.