Nettisivu tekaisi Megan Foxin alastonkuvan – supertähti suivaantui

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Julkisuudesta taukoa jo jonkin aikaa pitänyt näyttelijätär Megan Fox kertoi taannoin haastattelussa millaista on olla kymmenvuotiaan Kassius-pojan äitipuolena. Hän valitteli samalla sitä, että monet fanitkaan eivät tiedä hänen olleen äitipuolena jo kahdeksan vuoden ajan.

Nyt 26-vuotias kaunotar on raivostunut Celebrity Jihad -sivuston julkaisemasta tekaistusta alastonkuvastaan. TMZ-verkkosivuston mukaan Megan Foxin lakitiimi uhkaa nostaa kanteen, mikäli sivustolta ei poisteta kuvaa, jossa tähden kasvot on lisätty alastoman naisen vartaloon. Verkkosivusto on aikaisemminkin julkaissut vastaavia tekaistuja alastonkuvia Hollywood-julkkiksista.

– Ymmärrämme Megan Foxin huolen hänen kuvansa vuoksi. Meistä on kuitenkin hankala uskoa selkeästi satiirisen nettisivumme vahingoittavan sellaisen naisen mainetta, joka vietti kaksi kokonaista Transformers-elokuvaa kumartelemalla ja puristamalla rintojaan yhteen, Celebrity Jihad -sivuston edustaja piikittelee vastauksessaan.

Megan on ollut jo pidemmän aikaa naimisissa näyttelijäkomistus Brian Austin Greenin kanssa. Seksisymboli on aiheuttanut mediassa kohua muun muassa saatuaan potkut Transformers 3 -elokuvasta, kun Fox haukkui elokuvasarjan ohjaaja Michael Bayta ja vertasi tätä Hitleriin. Megan Fox nähtiin viimeksi valkokankaalla pienessä roolissa Borat-tähti Sacha Baron Cohenin Diktaattori-komediassa.

Uusimmat