Nainen halusi vapaapäivän töistä – lavasti oman kidnappauksensa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tutkimusten mukaan työnantajat eivät kykene pitämään työntekijöidensä motivaatiota yllä, koska monet suomalaisetkin työntekijät ovat vain olevinaan sairaita päästäkseen viettämään sairauslomaa.

Nyt eräs amerikkalainen nainen on kehittänyt hieman radikaalimman keinon paeta työpäivän arkea. Sanantoniolainen neito nimittäin lavasti oman kidnappauksensa ja väitti tulleensa miehen kidnappaamaksi.

Nainen kertoi, että mies oli pakottanut hänet ajamaan eri paikkoihin huumeiden välittämisen takia. Kuulusteluissa hän kuitenkin lopulta murtui ja paljasti poliisille keksineensä koko jutun. Poliisin mukaan nainen tunnusti halunneensa tempullaan huomiota ja vapaapäivän töistä, Female First uutisoi.