Olympiamitalisti menetti makuaistinsa: ”Ruoka on minulle vain polttoainetta”

Ohhoh! · Tim Isokivi

Urheilutähti James Cracknell on kilpasoutaja, joka on urallaan voittanut kaksi kultamitallia olympiakisoissa vuosina 2000 ja 2004. Urheilijan elämää varjostaa kuitenkin parin vuoden takaisen onnettomuuden seurauksena tullut vamma, jossa hän menetti maku- ja hajuaistinsa.

Onnettomuus tapahtui heinäkuussa 2010, kun Cracknell osallistui haasteeseen, jossa hänen tehtävänään oli pyöräillä, soutaa, juosta ja uida Los Angelesista New Yorkiin 16 päivässä. Säiliöauton törmättyä urheilijaan hiljaisella tiellä Arizonan osavaltiossa sai hän pysyvän vamman päähänsä. Vamma vaikutti hänen maku- ja hajuaistiinsa sekä lähimuistiin.

Makuaistin menetys oli kova isku Jamesille, joka oli suuri ruoan ja ruoanlaiton ystävä. Hän kertoi Telegraph-lehdelle käyttävänsä ruoassaan suuria määriä chiliä ja muita mausteita yrittäessään niistä edes jotain makua irti. James on myös kiinnittänyt enemmän huomiota ruoan rakenteeseen sen jälkeen, kun ei ole enää voinut maistaa sitä.

– En voi enää nauttia ravintoloissa syömisestä. Syöminen on minulle enää jotain, jota minun on pakko tehdä elääkseni. Ruoka on minulle vain polttoainetta, vähän niinkuin bensa on autolle, urheilija avautuu.

Makuaistin menetys haittaa myös Jamesin elämää urheilijana, sillä hänen pitäisi saada enemmän ravintoa kuin tavallisten ihmisten. James kuitenkin kertoo makuaistin menettämisessä olevan hyväkin puoli: Hän ei enää syö roskaruokaa, vaan pelkästään hänen terveydelleen hyväksi olevaa ravintoa. Miehen mukaan kasvava roskaruoan kulutus onkin suuri ongelma yhteiskunnassa, ja ihmisten tulisi yleisesti syödä terveellisemmin.

Uusimmat