Mies luovutti spermaa lesboparille – uskomaton käänne 13 vuoden jälkeen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

47-vuotias brittiläinen Mark Langridge ei halunnut aikoinaan omia lapsia, mutta lupasi auttaa kahta lesboystäväänsä jälkikasvun hankkimisessa. Nyt ystävänpalvelus on kuitenkin tuottanut hänelle rajun ja kalliin takaiskun.

Miestä vaaditaan nimittäin nyt 13 vuotta myöhemmin maksamaan lasten elatusmaksuja – siitäkin huolimatta, että hänen nimeään ei mainita heidän syntymätodistuksissa, eikä Markilla ole ollut minkäänlaista osuutta lasten kasvatuksessa. Mark suostui siittiöiden lahjoittamiseen vuosina 1998 ja 2000, kun hänen tuntemansa lesbopari kertoi haluavansa lapsia.

Hän pysytteli läheisissä väleissä lasten äidin kanssa vielä muutaman vuoden ajan, mutta ei ole ollut yhteyksissä parin kanssa vuoden 2004 jälkeen. Sitemmin lesbopari erosi, ja lapset jäivät biologisen äitinsä huostaan. Nyt valtio vaatii Markia maksamaan lasten elatusmaksua. Syyksi elatusapusäätiö kertoo, ettei Mark käyttänyt virallista siittiönluovutuskeskusta, jolloin valtio maksaisi elatuksen.

Elatusapusäätiö vaatii Markia maksamaan 32,40 euroa viikolta, mikä tarkoittaa yhteensä lähes 10.000 euroa ennen kuin lapset ovat täysi-ikäisiä. Mies kertoo, ettei hänellä ole varaa maksaa summaa. Mark korostaa varmistaneensa, että naisilla oli tarpeeksi varoja lasten kasvattamiseen ennen siittiöiden lahjoittamista.

– Minulla ja miesystävälläni Shaunilla ei ole kiinnostusta hankkia omia lapsia, mutta ajatus siittiöiden luovuttamisesta kuulosti meistä hienolta idealta. Viimeiset pari kuukautta ovat kuitenkin olleet painajaista. Tuntuu, kuin olisin valtion järjestämän kiristysjuonen uhri. Tein tekoni hyvää hyvyyttäni, ja nyt minun täytyy maksaa siitä, Mark Langridge kertoo Daily Mail -lehdelle.

Uusimmat