Miley Cyrus pestasi pornotähden videolle – tällainen seksipommi hän on!

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman suosituimpien teinitähtien joukkoon lukeutuva Miley Cyrus on karistanut jo vuosia sitten kiltin tytön maineensa. Hannah Montana -hittisarjan myötä supertähdeksi noussut kaunotar nähdään seuraavaksi Miehen puolikkaat -televisiosarjassa.

Nyt 19-vuotias poppari on palkannut uudelle Decisions-musiikkivideolleen esiintyjäksi pornotähti Jessie Andrewsin. Israelilaisen DJ Borgoren kanssa yhteistyönä tehty kappale kertoo nimenomaisesta aikuisviihdetähdestä, jonka kanssa Miley Cyrusin tiskijukkaystävä deittaili aikaisemmin.

Andrews onkin varsinainen kaunotar, kuten voi huomata hänen viimeisimmistä alusvaatekuvistaan. Otoksissa neito nähdään muun muassa yläosattomissa, ja joissain otoksissa vilkkuu myös tähden paljas alapää.

Neitokainen joutui äskettäin poliisien kanssa tekemisiin baaritappelun takia. Silminnäkijöiden mukaan Hannah Montana -hittisarjan tähti löi erästä miestä kasvoihin yökerhossa alkaneen riidan seurauksena. Videotallenne kuitenkin osoitti Mileyn olleen syytön.