Vuokraisäntä tirkisteli alastomia naisia – piiloutui ilmastointikanaviin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Tirkistelynhaluiset ihmiset saavat tyydytystä siitä, että he tarkkailevat alastomia ihmisiä tai jopa sukupuoliyhdyntöjä. Viime aikoina poliisit ovat saaneet kiinni useita tirkistelijöitä, jotka ovat esimerkiksi tuijottaneet tai kuvanneet salaa naisia julkisissa wc-tiloissa.

Nyt Yhdysvaltojen Iowassa asuvaa 63-vuotiasta miestä syytetään tirkistelystä. Erään rakennuksen vuokraisäntänä toimiva vanhus myönsi poliisien kuulusteluissa, että hän on tuijotellut kolmen kuukauden ajan salaa alastomia naisia suihkutiloissa.

Vuokraisännän mukaan hän piiloutui naisten asuntojen suihkutilojen yläpuolella oleviin ilmastointikanaviin ja tirkisteli heitä tuuletusaukoista. Elwyn Gene Miller jäi kiinni teostaan, kun eräs uhreista ilmoitti vuokraisännälle rikkinäisestä ilmastointikanavastaan. Vanhus ei kuitenkaan korjannut vaurioita, jolloin hän joutui tekemisiin virkavallan kanssa.

Poliisien kuulusteluissa vuokraisäntä avautui pitkäaikaisesta tirkistelypuuhastaan. Millerin mukaan hän ei ollut kiinnostunut naisista ihmisinä, mutta hän halusi tuijottaa heitä, koska he olivat ”alastomia naisia”. Vanhus joutuu oikeuden eteen 27. marraskuuta, The Smoking Gun -sivusto uutisoi.