Jymy-yllätys televisiossa – stripparit iskivät kesken haastattelun

Nettivideot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman suosituimpien teinitähtien joukkoon lukeutuva Miley Cyrus meni aiemmin tänä vuonna kihloihin pitkäaikaisen poikaystävänsä Liam Hemsworthin kanssa. He rakastuivat toisiinsa The Last Song -elokuvan kuvauksissa muutama vuosi sitten. Sittemmin Cyrus on kertonut muun muassa haaveilevansa suurperheen perustamisesta.

Kuva: YouTube

19-vuotias tähti on nyt ollut vieraana Ellen DeGeneresin ohjelmassa, kun hän joutui yllätyksen kohteeksi. Lamppu näytti räjähtävän studion takaosassa, jolloin paikalle kutsuttiin kaksi teknikkoa korjaamaan ongelmaa. ”Teknikot” kävelivätkin yllättäen Miley Cyrusin luokse ja repivät paitansa pois hänen edessään. Miehet ryhtyivät tanssimaan tähden ympärillä heitellen tämän päälle samalla seteleitä, antaen esimakua siitä miltä Mileyn polttarinsa saattaisivat näyttää.

Disney-kaunotar Miley Cyrus on aiemmin seurustellut muun muassa poptähti Nick Jonasin ja mallikomistus Justin Gastonin kanssa. Hän on kuitenkin kertonut pitävänsä nykyistä kihlattuaan ensimmäisenä vakavana poikaystävänään. Miley Cyrus puhui taannoin haastattelussa avoimesti seksistä, sillä neitokaisen mukaan seksi on maaginen ja kaunis asia.

Uusimmat