Televisiokamera varastettiin kesken juonnon – katso video

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suorissa televisiolähetyksissä sattuu usein asioita, joita tuotantotiimi ei välttämättä haluaisi esittää kotikatsomoihin. Verkossa on julkaistu muun muassa videoita uutislähetyksistä, joiden taustalla on tapahtunut rikoksia. Nyt erään amerikkalaisen kanavan uutislähetys päättyi ikävästi.

Kuva: YouTube

Toimittaja Anne Makovec oli kuvaamassa kameramies Gregg Welkin kanssa suoraa lähetystä kalifornialaisen lukion edustalla. KPIX-kanavan uutislähetys päättyi kuitenkin yllättävään välikohtaukseen, kun varkaat hyökkäsivät kuvaajan kimppuun ja varastivat 6.000 dollarin arvoisen televisiokameran.

Oaklandissa on sattunut viime kuukausina samantyyppisiä tapauksia, joissa varkaat ovat valinneet uhreiksiin televisiokanavien kameramiehiä ja valokuvaajia. Esimerkiksi kesällä varasjoukko tunkeutui KTVU-kanavan uutisautoon ja ryösti työntekijöiltä muun muassa tietokoneen ja kameran.