Käytännön pilalle karu loppu – saivat maistaa omaa lääkettään

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

YouTube-palvelu on pullollaan pilavideoita, joissa ihmiset ovat toteuttaneet näyttäviä käytännön piloja tai huijaustempauksia. Nyt eräällä nettivideolla nähdään, kuinka korealainen tyttö antaa samalla mitalla takaisin pilailijoille.

Nettivideolla nähdään, kuinka tyttö istuu sohvalla ja katsoo televisiota. Nurkan takana piileskelevät pojat pistävät televisioon pyörimään kauhuvideon, jonka aikana ruudulle pompahtaa ruman ja pelottavan näköisen ihmisen kuva.

Kuva: YouTube

Kauhukuvan nähtyään tyttö alkaa kiljua sohvalla ja hän muun muassa puristaa järkyttyneen oloisena sohvatyynyä. Keltaiseen toppiin sonnustautunut tyttö putoaa lattialle jäykässä asennossa ja alkaa täristä kuin sairaskohtauksessa.

Pilailijat videokuvaavat tytön reaktiota. He kuitenkin pelästyvät, kun kepposen uhriksi joutunut tyttö sätkii lattialla. Pojat rientävät tytön apuun ja vaikuttavat hätääntyneiltä. Tyttö teki kuitenkin vain vakuuttavan näyttelijäsuorituksen, sillä yhtäkkiä hän ”herää eloon” ja pelästyttää pilailijat kovalla kirkaisulla.