Kissa näki itsensä peilistä – ei ollut aivan tavallinen kohtaaminen

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Verkossa on julkaistu runsaasti videoita, joissa lemmikit ihmettelevät itseään peilistä. Niiden reaktiot kuitenkin eroavat toisistaan usein hyvinkin paljon. Joskus koirat esimerkiksi haukkuvat ja murisevat omalle peilikuvalleen, sillä ne eivät ymmärrä katselevansa peilistä itseään.

Kuva: YouTube

Nyt verkossa on julkaistu video kissasta, joka ei voi sietää peilikuvaansa. Valkoinen lemmikki kävelee edestakaisin peilin edessä olevalla tasolla ja tuijottelee itseään peilistä. Kissa ei ole ilmeisestikään tyytyväinen näkemäänsä, sillä se hyökkäilee raivoisasti peilikuvansa kimppuun. Lisäksi eläin päästelee suustaan vihaisia äännähdyksiä.

Uusimmat