Supertähden teinitytär narahti huumeista

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailmankuulun rock-yhtyeen Bon Jovin keulahahmo Jon Bon Jovi on esiintynyt myös elokuvissa ja televisiosarjoissa. Tähtilaulaja on näytellyt muun muassa hittisarjoissa Sex and the City ja Ally McBeal. Rocktähti perusti viime vuonna oman ravintolan New Jerseyyn.

Nyt Jon Bon Jovin 19-vuotiaan tyttären, Stephanie Rose Bongiovin, uutisoidaan joutuneen poliisien käsirautoihin. Muusikon tytär oli nimittäin vetänyt yliannostuksen heroiinia Hamiltonin yliopistoalueella sijaitsevassa asunnossaan. Ensihoitajien tullessa paikalle, he löysivät teinitytön makaamassa tajuttomana.

Rokkarin esikoistyttären asunnosta löytyi heroiinia, marihuanaa ja huumevälineitä. Stephanie Rose Bongiovin kiidätettiin sairaalaan ja hän sai syytteet huumeiden hallussapidosta ja huumevälineiden käytöstä. Poliisit pidättivät myös asunnossa olleen 21-vuotiaan miehen.

– Keskiviikkona poliisi pidätti kaksi Hamiltonin yliopiston opiskelijaa huumeiden käytöstä. Teemme yhteistyötä poliisin kanssa auttaaksemme tutkimuksia, yliopiston julkisessa tiedotteessa kerrottiin Stupid Celebrities Gossip -sivuston mukaan.

Rocktähti on ollut naimisissa Dorothea Hurleyn kanssa jo 22 vuotta. Heillä on neljä yhteistä lasta, Stephanie Rose -tytär ja pojat Jesse James, Jacob Hurley ja Romeo Jon. Bon Jovi -yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muuassa Livin’ on a Prayer, You Give Love a Bad Name ja It’s My Life.