Televisiossa pyörivän Britannian X Factor -kykyjenetsintäkilpailun tuomaristossa istuva Nicole Scherzinger tunnetaan musiikkiuransa lisäksi formulatähti Lewis Hamiltonin tyttöystävänä. Laulajakaunottaren väitettiin äskettäin viettäneen läheisiä hetkiä muusikko Chris Brownin kanssa yökerhossa.
Nyt 34-vuotias Nicole Scherzinger on saanut kuulla traagisen suru-uutisen, sillä hänen rakas isoäitinsä menehtyi viime viikonloppuna. Laulajakaunotar ei kuitenkaan järkytyksestä huolimatta keskeyttänyt pestiään X Factorissa, vaan hoiti työnsä lauantaina ja sunnuntain live-lähetyksissä.
Nainen matkusti maanantaina kotimaahansa Yhdysvaltoihin poikaystävänsä Lewis Hamiltonin kanssa. Tähti palaa Britanniaan vasta ensi viikolla, sillä hän aikoo osallistua edesmenneen isoäitinsä hautajaisiin. Scherzingerin edustaja kertoi traagisesta suru-uutisesta julkisella tiedotteella.
– Nicole joutui palaamaan Yhdysvaltoihin isoäitinsä hautajaisiin. Surullista, isoäiti kuoli lauantaina, edustaja kertoi The Daily Mail -sivustolle.
Havaijilaissyntyinen Nicole Scherzinger nousi julkisuuteen The Pussycat Dolls -tyttöryhmän päälaulajana. Neitokainen tekee mallintöitä ja näyttelee satunnaisesti elokuvissa. Hän voitti Dancing with the Stars -ohjelman tanssiparinsa Derek Houghin kanssa. Neitokainen on nähty Amerikan X Factor -kilpailun tuomarina, minkä jälkeen hän siirtyikin tuomaroimaan saman ohjelman brittiversiota.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Nicole Scherzinger tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.