Ruotsalaisnainen kiinni: Harrasti seksiä luurankojen kanssa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Ihmiset voivat tuntea seksuaalista kiihotusta erikoisista asioista, kuten esimerkiksi autoista tai huonekaluista. Nyt Ruotsissa on tullut ilmi karmiva tapaus, jossa 37-vuotiaan naisen väitetään harrastaneen seksiä luurankojen kanssa.

Göteborgissa asuvan naisen kotoa löytyi yli 100 luuta, joita hän käytti seksuaalisiin tarpeisiinsa. Poliisit takavarikoivat muun muassa kuusi pääkalloa ja yhden selkärangan. Lisäksi viranomaiset löysivät kotietsinnässä CD-levyjä, joiden kanteen nainen oli kirjoittanut ”minun nekrofiliani” ja ”ensimmäinen seksikokemukseni”.

Naisen hallusta löytyi myös kuvia, joissa syytetty suutelee ja halailee pääkalloja. Luurangoista seksuaalista tyydytystä saava nainen kiistää syytökset, sillä hän väittää keränneensä luita, koska hän on kiinnostunut niiden historiasta.

– Kaikki on sen arvoista. Haluan mieheni elävänä tai kuolleena. Hän auttaa minua löytämään seksuaalisen täyttymykseni, naisen väitetään kirjoittaneen eräälle keskustelupalstalle TT-uutistoimiston mukaan.

Poliisit eivät ole löytäneet todisteita siitä, että syytetty olisi haudankaivaja. Viranomaiset löysivät otoksia ruumishuoneista ja -pusseista. Ruotsalaisnainen pidätettiin syyskuussa. Naista syytetään vainajien muiston häpäisemisestä, ja hän voi joutua kahdeksi vuodeksi vankilaan.