Julkinen nakuilu kiellettiin San Franciscossa: ”Joku taso käytöksessä”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa sijaitseva San Franciscon kaupunki tunnetaan vapaamielisyydestään, ja sitä on 1950-luvulta lähtien pidetty vaihtoehtokulttuurien keskuksena. Muun muassa seksuaalivähemmistöt ja hipit ovat ottaneet paikan omakseen.

Paikalla lomailevan turistin on kuitenkin syytä tietää seuraavaa kaupungin järjestyssäännöistä. Julkinen nakuilu on nimittäin nyt virallisesti kielletty ”kukkaiskaupungissa”. Ihmiset eivät voi esimerkiksi enää paljastella itseään julkisissa kulkuvälineissä ja jalkakäytävillä.

Kaupungin johtokunta on päättänyt rajoittaa asukkaidensa paljastelevaa käytöstä, koska se on herättänyt mielipahaa joidenkin kaupunkilaisten keskuudessa.

– Castron kaupunginosa ja San Francisco on yleisesti paikka, jossa voi vapaasti ja hyväksytysti ilmaista itseään. Mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita, että minkälainen käytös tahansa sopii asukkaalle. Julkiset paikat ovat kaikille, siksi on hyvä pitää joku taso käytöksessä, kertoo San Franciscon kaupungin johtokunnan jäsen Scott Wiener Female First -lehdelle.