Dildot ja muut seksilelut karkkihyllyn viereen – koska myös Suomessa?

Lifestyle · Tim Isokivi

Kerroimme taannoin kuinka seksilelujen ja -tarvikkeiden myynti on kasvanut räjähdysmäisesti Fifty Shades of Grey -kirjan jättimenestyksen myötä. Suomessa seksileluja myydään yleensä vain aihepiirille omistautuneissa liikkeissä, eikä niitä yleisesti löydy tavanomaisista päivittäistavarakaupoista.

Kiinassa asiat ovat kuitenkin toisin, sillä maassa seksitarvikkeita voi ostaa aikuisten putiikkien lisäksi esimerkiksi hotellien minibaareista sekä lähikaupoista, heti karkkihyllyn vierestä. Tämä on varsin nopeaa muutosta maassa, jossa vielä 30 vuotta sitten suutelevan parin näyttäminen lehden takakannessa aiheutti suurta kohua.

Asenteiden muutos alkoi 70-luvun loppupuolella, ja se on nopeutunut etenkin internetin yleistyessä. Seksivälineiden myynti on kasvanut Kiinassa viime vuosina räjähdysmäisesti.

– Seksilelut tulevat olemaan yleinen, jokapäiväinen asia viiden vuoden sisällä. Ne tulevat olemaan osa muodikasta elämäntyyliä, seksivälineitä internetissä myyvä Lin Degang kertoo Reuters-uutistoimistolle.

Linin mukaan noin 70 prosenttia asiakkaista on 20 – 30-vuotiaita miehiä. Monet heistä ostavat lahjoja tyttöystävilleen. Vaikka seksivälineitä myydään päivittäistavarakauppojen hyllyillä, ostavat monet ne silti kasvottomina internetin välityksellä.

Wuhanin yliopiston seksologian tutkijan Peng Xiaohuin mukaan seksivälineitä on käytetty Kiinassa jo vuosisatojen ajan. Ne kuitenkin kiellettiin kommunistisen puolueen valtaannousun jälkeen vuonna 1949. Vaikka asenteet muuttuivat sosiaalisten ja taloudellisten muutosten jälkeen 70-luvulla, suhtautuvat useat kiinalaiset vielä kielteisesti esimerkiksi homoseksuaalisuuteen ja pornoon.

Uusimmat