160 km/h kaahannut nainen poliisille: ”Jumala ohjasi minua!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poliisit saavat joskus kuulla mitä erikoisempia syitä nopeusrajoitusten rikkomiselle kansalaisten jäätyä kiinni ylinopeudesta. Äkillisesti alkanut synnytys ja muut sairaalatoimenpiteitä tarvitsevat vakavat tapaukset lienevät melko hyväksyttyjä syitä, ei esimerkiksi töistä myöhästyminen riitä kuitenkaan sakkolapun välttämiselle.

Nyt amerikkalainen nainen on kuitenkin syyttänyt kaahailustaan vähän tavanomaista esimiestä suurempaa tahoa. Poliisit pysäyttivät nimittäin Floridan Fort Piercessä naisen, joka ajoi 100 mailin, eli noin 160 kilometrin, tuntinopeutta 30 mailin alueella.

Kaahaamisensa ohella nainen oli soittanut jatkuvasti auton torvea, työntänyt kättään ulos ikkunasta ja lähes törmännyt reunakiveykseen. Melissa vastasi myöntävästi poliisin kysyessä, tiesikö hän ajaneensa ylinopeutta. Syyksi kaahailulle nainen kertoi sen, että ”Jumalan henki ohjasi häntä”. Hän pani myös auton torven soittamisen taivaallisten voimien piikkiin.

Melissa Millerin selitys ei mitä ilmeisimmin mennyt viranomaisille läpi. Daily Mail -lehden mukaan hänet pidätettiin holtittomasta ajamisesta sekä ylinopeudesta, ja nainen vietiin St. Lucien piirikunnan vankilaan. Kaahaamisen lisäksi Melissaa syytetään ehdonalaisen rikkomisesta.

Uusimmat