Amish-mafian salat julki: Olkihattuja, partoja ja väkivaltaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amishit ovat noin 200.000 hengen kristillinen uskonnollinen liike, jonka jäseniä asuu lähinnä Yhdysvaltojen itärannikon tuntumassa. Heidät tunnetaan eristäytyneenä liikkeenä, jonka jäseneet ovat hylänneet modernin elämän ja välttävät esimerkiksi teknologian, kuten sähkölaitteiden ja autojen käyttöä.

Amisheja pidetään yleisesti kuitenkin rauhallisena ihmisryhmänä. Discovery Channel -kanavan tuleva realitysarja paljastaa kuitenkin vähemmän tunnetun puolen amisheista. Niin kutsuttu amishmafia on ryhmä, joka toimii eräänlaisina amishyhteisön lainvalvojana ja suojelijana. Amish Mafia -sarjan tuottajan Dolores Gavinin mukaan Ryhmän olemassaolo on vaiettu salaisuus yhteisön keskuudessa.

Yhdysvaltain Pennsylvaniassa sijatsevassa Lancesterin kaupungissa toimivan amishmafian pelätty johtaja on Lebanon Levi -niminen mies. Levi kuuluu paikalliseen amishkommuuniin, mutta miestä ei ole kastettu, eikä hän näin ollen ole kirkon virallinen jäsen. Tämä antaakin hänelle mahdollisuuden toimia omien sääntöjensä mukaan.

– Lebanon Levin vaikutusvalta ulottuu laajemmalle kuin useille muille olisi mahdollista. Hän pitää kirkosta juuri tarpeeksi etäisyyttä saadakseen enemmän valtaa työskennellä ulkomaailman kanssa. Levi on mies, joka työskentelee kahden maailman välillä. Hän uskoo tosissaan auttavansa amishyhteisöä, mutta hänellä on taipumus turvautua väkivaltaan ja uhkailuun, Dolores Gavin kertoo New York Post-lehdelle.

Levi työskentelee kolmen alaisen kanssa. He jakavat oman käden oikeutta ”maallisille” ihmisille, jotka ovat tehneet rikoksia amisheja kohtaan. Amishyhteisön jäsenet eivät nimittäin yleisesti tee yhteistyötä tavanomaisten viranomaisten kanssa. Miesten toimintaa kuuluu myös yhteisön sisäisten ongelmien selvittely, kuten esimerkiksi prostituoidun palveluja käyttävän amishmiehen kiinniotto ja paljastaminen.