Opettaja soitti väärän kappaleen tunnilla – sai potkut

Ohhoh! · Neea Jokinen

Viime aikoina maailmalla on uutisoitu useista opettajiin liittyvistä tapauksista, joissa opettajat ovat esimerkiksi erikoisilla toimintamenetelmillään suututtaneet koululaisten vanhempia. Nyt erään amerikkalaisen taideopettajan uutisoidaan saaneen potkut oppituntimateriaalinsa takia.

Detroitissa asuva Susan Johnson piti viime keskiviikkona oppituntia Centennial-yläkoulun kahdeksannen luokan opiskelijoille. Eräs oppilas pyysi opettajaa soittamaan oppitunnin aikana Macklemoren ja Ryan Lewisin rap-kappaleen Same Love. Kyseinen kappale kertoo homoseksuaaleista ja heidän asemastaan nykypäivän maailmassa.

Opettaja antoi luvan kappaleen soittamiseen, koska lyriikat eivät sisältäneet väkivaltaa tai kirosanoja. Kaikki opiskelijat eivät kuitenkaan pitäneet räppikappaleen sanomasta. Naisopettaja joutuikin pian valitusten takia rehtorin puheille. Koulun rehtori kielsi Johnsonia opettamasta kolmeen päivään ja hänelle annettiin väliaikaiset potkut.

– Koko juttua ei selvitetty kunnolla. Olin täysin shokissa potkuistani. En edes ymmärtänyt, miksi sain potkut, Susan Johnson kommentoi MyFox Detroit -kanavalle.

Kappaleen esittäjä Macklemore julkaisi eilen lausunnon tapahtuneesta. Hänen mielestään naisopettajan potkut olivat ”täysin epäoikeudenmukaiset”. Artistin mukaan useissa amerikkalaisissa kouluissa vallitsee homofobia. Macklemore haluaa, että minäkuvaansa kehittävät ja seksuaalista suuntautumistaan etsivät nuoret saisivat elää turvallisessa ympäristössä.

Uusimmat