Karmaiseva valistusvideo 80-luvulta – tällaista ei enää saisi näyttää

Nettivideot Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Kouluissa näytetään usein oppilaille erilaisia kasvatuksellisia videoita. Ikimuistettavimpiin kuuluvat muun muassa nolot seksivalistusvideot. Nyt on verkossa levinnut kuitenkin eräs toisenlainen varoitusvideo 1980-luvun lopulta.

Kuva: YouTube

Kyseisessä videossa yritetään välittää lapsille viestiä, että heidän tulisi miettiä tarkasti, missä paikoissa leikkivät.

Videolla nähdään varhaisnuoria, joista yksi kiipeää sähkömuuntajan päälle hakemaan sinne lentänyttä palloa. Poika saa kuitenkin sähköiskun ja kuolee. Paikalle ryntäävä toinen tenava kokee myös saman traagisen kohtalon. Video on saattanut aikoinaan traumatisoida kokonaisen sukupolven lapsia.

Uusimmat