Muistatko venäläisen t.A.T.u.-tyttöduon? Tältä he näyttävät nyt

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Venäjän Moskovassa perustettu t.A.T.u.-popduo oli aikoinaan yksi Itä-Euroopan menestyneimmistä yhtyeistä. Heidän All The Things She Said -kappaleen musiikkivideo aiheutti vuonna 2000 lesbokohun, sillä laulajat Yulia Volkova ja Lena Katina suutelevat videolla.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt venäläiskaksikko on tehnyt paluun, sillä he esiintyivät yhdessä The Voice Romania -laulukilpailussa. Punapää ja brunette esittivät ohjelman finaalilähetyksessä All The Things She Said -hittikappaleensa rohkeissa asuissa. Neitokaisten live-esitys aiheutti niin ikään hämmennystä laimeiden vokaalien ja koreografioiden takia.

Viime vuonna hajonneen t.A.T.u. -yhtyeen Yulia Volkova ja Lena Katina muistetaan erityisesti kohukappaleen musiikkivideosta. Naiset esiintyvät videolla muun muassa katolisiin koulupukuihin pukeutuneena. Kaksikon suutelukohtauksen takia useat musiikkikanavat kieltäytyivät esittämästä musiikkivideota televisiossa. Videolla he laulavat vesisateessa kaltereiden takana litimärkinä. All The Things She Said -biisin videota on katsottu YouTubessa yli 35 miljoonaa kertaa.

Uusimmat