Tom Cruise pisti Katieta paremmaksi – 10 miljoonan talo tyttärelle joululahjaksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywoodin unelmapareihin lukeutuneet Tom Cruise ja Katie Holmes erosivat kesällä yli viisi vuotta kestäneen avioliiton jälkeen. Hiljattain Katien uutisoitiin käyttäneen parin yhteisen tyttären joululahjoihin jopa 40.000 euroa.

Ilmeisesti Tom Cruise on halunnut laittaa joululahjaostoksissa ex-vaimoaan paremmaksi. Näyttelijä on nimittäin ostanut kuusivuotiaalle tyttärelleen joululahjaksi yli 10 miljoonan euron arvoisen talon New Yorkista.

Suri tulee siis viettämään jouluaan isänsä Tom Cruisen, ikioman lemmikkiponinsa ja lahjalelujensa kanssa hänelle itselleen kuuluvassa talossa. Brittiläisen Grazia-lehden mukaan Hollywood-tähti aikoo tehdä lahjatalosta paikan, jossa hän voi viettää aikaa tyttärensä kanssa aina tapaamisoikeuden koittaessa.

Tom Cruisen ja Katie Holmesin ero tuli maailmalle yllätyksenä. Holmes ilmoitti kesällä hakevansa avioeroa, ja kertoi samalla parin liiton olleen karilla jo puolen vuoden ajan. Omapäisenä ja intensiivisenä aviomiehenä tunnetulle Cruiselle avioero on kolmas. Komistus on ollut Holmesin ohella aviossa Mimi Rogersin ja Nicole Kidmanin kanssa.



Uusimmat