Kotka yritti napata pikkulapsen ruoakseen – järkyttävä video

Nettivideot Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Eläimet eivät yleensä uskalla lähestyä ihmisiä luonnossa, mutta silloin tällöin kohtaamisia kuitenkin tapahtuu. Nyt Kanadan Montrealissa on sattunut järkyttävä tilanne, jossa kotka yritti napata lapsen.

Videolla nähdään, miten kotka liitelee aluksi taivaalla ja kaartaa sitten alaspäin maata kohti. Se nappaa kiinni ruohikolla olevaan lapseen ja lennättää tenavaa hetken aikaa ilmassa. Video voi aiheuttaa painajaisia herkimmille.

Pienokainen taisi kuitenkin olla linnulle liian raskas, minkä ansiosta itkevä lapsi pääsi lopulta takaisin säikähtäneiden vanhempiensa syliin. Petolintujen tiedetään aiemmin hyökänneen esimerkiksi pikkukoirien kimppuun, mutta harvemmin niiden uhreiksi joutuvat lapset.