Realitysarja pilasi seksielämän: ”Minuun ei saa koskea”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Britanniassa televisiotarjonta laajenee laajenemistaan, kun tuotantoyhtiöt kehittelevät esimerkiksi erilaisia julkkistähtiä viliseviä realitykilpailuja. Viime aikoina katsojalukuja on kerännyt muun muassa Dancing On Ice -kilpailu, jossa julkkikset harjoittelevat jäätanssia.

Nyt entinen supermalli Caprice Bourret paljasti uuden Splash!-realitysarjan pilanneen hänen seksielämänsä. Televisiokaunotar kiinnitettiin taannoin kyseiseen ohjelmaan, jossa olympiaurheilija Tom Daley opettaa julkkiksille uimahyppyä. Naisen mukaan rankka uimahyppyharjoittelu on uuvuttanut hänet niin henkisesti kuin fyysisesti. Realitykilpailu onkin vaikuttanut negatiivisesti Bourretin seksielämään.

– Sanon miehelleni, että hän voi unohtaa seksin harrastamisen ohjelman ajaksi. Hän ei saa koskea minuun. Tunnen niin paljon kipua. Seksielämäni on ollut täysi katastrofi, 41-vuotias Caprice Bourret kertoi The Sun -lehdelle.

Naisen mukaan hänen vartalonsa oli varpaista päähän asti mustelmilla sen jälkeen, kun hän sai purkitettua ohjelman ensimmäisen päivän kuvaukset. Caprice Bourret sai mustelmia muun muassa jalkoihinsa, vatsaansa ja rintoihinsa. Lisäksi hän sai uimahyppyharjoittelun aikana mustan silmän. Mallikaunottaren mukaan hän ei tiennyt, että kilpailu ”tulee viemään hänen vartalonsa helvettiin ja takaisin”.

Splash!-realityohjelman ensimmäinen jakso esitettiin 5. tammikuuta Britannian ITV1-televisiokanavalla. Avausjakso keräsi noin 5,6 miljoonaa katsojaa television ääreen. Viisi viikkoa kestävässä ohjelmassa kilpailee lukuisia julkkistähtiä, jotka saavat pisteitä uimahypyistään. Realitysarjan tähtiä ovat Caprice Bourretin lisäksi muun muassa Joey Essex, Jade Ewen ja Jennifer Metcalfe.