Pamela Anderson söi kuormasta – salasuhde paljastui

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Baywatch-sarjasta kansainväliseen kuuluisuuteen aikoinaan noussut Pamela Anderson tunnetaan blondeista hiuksistaan ja muodokkaasta varrestaan. Povipommi avautui äskettäin talousvaikeuksistaan. Julkkistähden mukaan rahaongelmat saivat alkunsa hänen unelmakotinsa rakennuttamisen jälkeen.

Nyt 45-vuotias Pamela Anderson on päätynyt otsikoihin rakkauselämänsä uusien tuulien vuoksi. Uhkea kaunotar nimittäin seurustelee Dancing On Ice -realitykilpailun tanssiparinsa Matt Eversin kanssa. Pariskunta tapasi taannoin kyseisen televisio-ohjelman kuvauksissa. Heidän kerrotaan ihastuneen yhteisten jäätanssiharjoitusten aikana.

– Pamela ja Matt ovat todella läheisiä. Kukaan ei olisi uskonut, että alkavat seurustella. Suhde eteni, kun he viettivät niin paljon aikaa jäällä, Matt Eversin edustaja kertoi Mirror-sivustolle.

Tuore pariskunta piti seurustelusuhteensa salassa yli kuukauden ajan. Heidän kerrotaan viettäneen joululoman yhdessä Lontoossa. Pamela Anderson vuokrasi äskettäin mökin, jossa hän majaili uuden rakkaansa kanssa. Lähteen mukaan he ovat korviaan myöten ihastuneita toisiinsa.

Pamela Andersonilla on 15-vuotias poika Brandon ja 12-vuotias Dylan-poika ex-aviomiehensä Tommy Leen kanssa. Povipommi on viihtynyt myös muun muassa mallikomistus Marcus Schenkenbergin ja rokkari Kid Rockin käsipuolessa. Pamela Anderson teki 90-luvulla Tommy Leen kanssa häämatkallaan seksivideon, joka vuoti verkkoon ja nousi useilla pornosivustoilla katsotuimmaksi seksivideoksi.