Tyly tuomio: ”Miehet ovat heikompi sukupuoli”

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Veteraanitähti Dustin Hoffman pääsi viime kesänä uutisoinnin kohteeksi pelastamalla erään sydänkohtauksen saaneen lenkkeilijän. Näyttelijä hälytti puhelimella apua, ja poistui vaatimattomasti paikalta hoitajien elvyttäessä miehen.

Nyt 75-vuotias miestähti on aiheuttanut hämmennystä mielipiteillään. Dustin ei ole nimittäin oman sukupuolensa puolustaja, sillä hän pitää pohjimmiltaan naisia vahvempina.

– Mielestäni miehet ovat heikompi sukupuoli ja he elävät rajatumpaa elämää kuin naiset. Miehet pakenevat läheisyyttä. Silloin pakenet jotain sellaista, mitä elämä voi antaa sinulle, kertoi Dustin Hoffman AARP-lehdelle.

Näyttelijäkonkari ei myöskään omien sanojensa mukaan pelkää vanhenemista. Hän ei vaihtaisi kokemusta mihinkään, koska se tekee hänet onnelliseksi. Dustinin mukaan vanhenemisessa on pohjimmiltaan kyse ihmisenä laajenemisesta ja kasvamisesta. Hänen mielestään ihmisen sielu saa enemmän sijaa, kun keho kokee rajoituksia.

Hoffmanin näyttelijänura saavutti läpimurtonsa vuonna 1967 ilmestyneen Miehuuskoe-elokuvan myötä. Tähti on yksi yhdeksästä näyttelijästä, joka on palkittu parhaan miespääosan Oscarilla kahdesti. Tuottajanakin kunnostautunut mies sai Oscarit elokuvista Kramer vastaan Kramer ja Sademies.